Vuonna 2009 EO:n aktio suuntautui ensimmäistä kertaa Viroon. Ehkä lyhyt matka Suomenlahden yli karsi lähtijöitä, mutta lopulta kolmen naisen porukka hyppäsi laivaan kesäkuun ensimmäisenä päivänä ja suuntasi kahdeksi ja puoleksi viikoksi tutustumaan etelänaapurissamme tehtävään lähetystyöhön.

vironaktiolaiset.jpgEnsimmäinen viikkomme kului Tartossa Seppälän lähettiperheen kanssa. Ohjelmaamme kuului suurimmaksi osaksi tutustumista paikkoihin sekä lähettiperheen arkielämään. Seppälät olivat vierailumme aikaan olleet kentällä vasta vajaan vuoden ja itsekin vielä vähän hakivat paikkaansa Paulusen seurakunnan työssä. Suurin osa seurakunnan toiminnasta oli kesälomalla mutta pääsimme osallistumaan messuun lähes täydessä kirkossa. Aktiivisuudessaan seurakunta poikkesi merkittävästi Viron luterilaisen kirkon yleisestä tilanteesta.

Tarton viikon jälkeen matkasimme bussilla halki Viron päätyen länsirannikolle. Aktion loppuajan asustelimme Haapsalun kupeessa Ridalassa, jossa Sleyn lähetti Kari Tynkkynen työskentelee. Ison kaupungin jälkeen kuviot vaihtuivat pieniin ja köyhiin seurakuntiin.

Koska seurakuntien työntekijäresurssit eivät ole lähelläkään Suomen vastaavia, pääsimme palvelemaan ihan käytännön asioissa. Pesimme ikkunoita sekä Ridalan pappilassa että Haapsalun lääninrovastin virastossa. Samaisessa virastossa teimme myös päivän toimistotöitä – pukeutuneina lähes koko mukana olleeseen vaatevarastoon. Suurin osa matka-ajastamme nimittäin satoi ja oli kylmä, ja sen kyllä huomasi sisällä taloissakin.

Saimme huomata, että läheisestä sijainnista huolimatta Viro on kuin toinen maailma. Neuvostoajan vaikutus näkyy niin ihmisluonteessa kuin uskonnollisessa tilanteessakin. Maassa on kasvanut kirkosta vieraantunut sukupolvi, jota uususkonnolliset harhat vetävät puoleensa. Erityisenä kirkon työn kipukohtana mieliimme jäi nuorten tavoittaminen. Noinkin lähellä lähetystyötä todella tarvitaan!

Teksti: Liisa Rossi
Kuva: Riikka Lautamo-Seppälä