EO:n matka Espanjan aurinkoon 2018!

Evankeliset Opiskelijat järjestää toukokuussa 2018 noin 7-10 päivän kestoisen lomareissun Espanjan valkoiselle rannikolle, Costa Blancalle.

Matkalla ammennetaan joka päivä jotain Raamatusta ja luterilaisuuden helmistä, tutustutaan vähän roomalaiskatolisen kirkon ajatteluun, paikalliseen historiaan ja kulttuuriin ja ennen kaikkea nautitaan paljon auringosta, hienohiekkaisista rannoista, hyvästä ruoasta ja espanjalaisesta tunnelmasta. Majoitus kahden hengen huoneissa täysihoidolla miellyttävässä rantahotellissa. Matkanjohtajana toimii Sleyn pastori Teemu Haataja.
       
Matka on omakustanteinen. Hinta-arvio tässä vaiheessa on noin 600 euroa.

Varaamme oikeuden hinnan tarkistukseen sekä matkapäivämäärien tarkennukseen lentojen ja hotellin varaamisen yhteydessä syksyllä. Matkasta laskutetaan lähtijöitä vasta toukokuussa. Hakijoilta edellytetään kuitenkin jo hakuvaiheessa omasta puolestaan sitoutumista matkalle lähtöön, koska lennot ja hotellit pitää varata jo aikaisin syksyllä, jotta kustannukset saadaan pysymään mahdollisimman matalina. Samoin edellytetään, että matkalle valittu hoitaa itse oman matkavakuutuksensa kuntoon ennen lähtöä. Tällöin vakuutus korvaa lääkärin todistusta vastaan myös matkakustannukset siinä tapauksessa, että hakija joutuu sairauden vuoksi peruuttamaan matkansa. (Jos tällaista matkavakuutusta ei ole hankittu omatoimisesti, niin EO pidättää itsellään oikeuden periä matkakustannukset kyseiseltä henkilöltä itseltään.) Kaikilta matkaanlähtijöillä pitää myös olla eurooppalainen sairasvakuutuskortti hankittuna ja mukana matkaan lähdettäessä. Tämän saa ilmaiseksi, mutta se pitää hankkia omatoimisesti.
       
ILMOITTAUTUMINEN MATKALLE ALKAA TORSTAINA 28.9.

Lähetä ilmoittautumisesi sähköpostilla osoitteeseen aleksi.kuokkanen at sley.fi.
Kerro samalla vähän itsestäsi, kuka olet ja missä vaikutat. Nyt on valttia nopeus ja sitoutumiskyky matkaan ja sen kustannuksiin jo hakuvaiheessa.
Matkaryhmä muodostetaan ennen kaikkea ILMOITTAUTUMISJÄRJESTYKSEN perusteella. Riittävä henkinen ja fyysinen kunto ovat matkalla tarpeen, vaikka kyse onkin selkeästä lomamatkasta. Jos terveydessäsi tms. on jotakin, joka mietityttää aktion suhteen, niin kysy rohkeasti. Jos on jotain muuta, mitä haluat kertoa, niin kuulemme mielellämme.
       
Jos sinulla on jotain mikä kiinnostaa tai mietityttää aktioon tai hakemiseen liittyen, niin vastaamme mieluusti kysymyksiin.  
Aurinkoisin terveisin,
Aleksi Kuokkanen
Evankelisten Opiskelijoiden pääsihteeri / 044-3511437 / aleksi.kuokkanen at sley.fi
ja
Teemu Haataja
Sleyn pastori, matkanjohtaja / 044-7675204 / teemu.haataja at sley.fi